WebOct 20, 2009 · Punainen viiva on oopperaa kansalle ja kansasta. Teos perustuu Ilmari Kiannon kirjaan Punainen viiva, libreton sen pohjalta on tehnyt säveltäjä itse. Oopperan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Suomeen, syksyyn 1906 ja kevääseen 1907, jolloin Suomessa pidettiin ensimmäiset yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvat vaalit. WebPunainen viiva on Matti Kassilan ohjaama elokuva vuodelta 1959. Se perustuu Ilmari Kiannon romaaniin Punainen viiva (1909). Elokuva palkittiin viidellä Jussi-palkinnolla. Punainen viiva edusti Suomea myös Moskovan ensimmäisillä kansainvälisillä elokuvajuhlilla elokuussa 1959, mutta vastaanotto oli viileä.
Punainen viiva -ooppera tuo tähtisolistit Turkuun Turku.fi
WebTurun Kaupunginteatteri, Saaristo-ooppera ja Turun filharmoninen orkesteri yhdistävät voimansa, ... Topi ja Riika ottavat osaa poliittisiin kokouksiin, joissa kannustetaan … WebJan 31, 2024 · Ilmari Kianto: Punainen viiva. Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi aion tänä vuonna lukea erityisen paljon kotimaisia klassikoita. Niitä on vielä runsaasti minulta lukematta, ja samalla voi mukavasti täydentää omaa historian tuntemustaan. Moni kotimainen klassikko on tiiviisti sidoksissa tämän maan historian vaiheisiin ja sen ... definity hp100 215/55r17
Arvio: Onnistunut Punainen viiva Turussa Rondo Classic
WebPunainen viiva on Red Nose Companyn kuudes tuotanto. TEATTERI QUO VADIS Teatteri Quo Vadis on vuonna 1985 perustettu kansainvälinen, nomadinen teatteriryhmä. Teatteri Quo Vadista on määritelty ryhmäksi, jota on vaikea määritellä. Se oli tekijöilleen alun perin laboratorio, jossa tehdä sitä mitä muualla ei voi tehdä, mutta WebPunainen viiva -ooppera Turun kaupunginteatterissa. 28.1.2024 klo 14:00 - 28.1.2024 klo 17:00. Turku. Turun Yrittäjät. Turun Kaupunginteatteri, Saaristo-ooppera ja Turun … WebFeb 14, 2024 · Punainen viiva (2024) When. 14/02/2024 . 19:00 - 22:00 . Add To Calendar. Download ICS Google Calendar iCalendar Office 365 Outlook Live. Where. ... Turku; … female version of a t bag